keskiviikko 20. tammikuuta 2021

Hupivaraukset

Jostain syystä nyt ovat lisääntyneet kaiken maailman hupivaraukset ja koijaukset. 
Miksi ihminen tekee hupivarauksia? Onko ihminen niin itsekeskeinen mulkku, ettei välitä yhtään toisen työkorvauksen ja vapaa-ajan menetyksestä? Mitä hupivaraajan päässä pyörii?

Onko se sitten niin, että korona tai muu katastrofi tuo kivenkoloistaan enemmän näitä ihmistyyppejä? Inhottavaa. Nyt kun ei edelleenkään kuluttajalle ole ihan selvää, miten se yrittäjän työaika menee, niin tässäpä taas selitys, miksi minua ainakin vituttaa aivan suunnattomasti asiakas, joka ei tule eikä hänellä ollut aikomustakaan tulla palveluun.

Asiakas on varannut niin laajalti palveluja, että se vie puolet työpäivästä. 
Tämähän on aivan pahin mahdollinen skenaario! Tulet innoissasi töihin, koska saat päivästä oikeasti palkkaa. Noh, asiakas ei saavu, etkä saa häntä kiinni. Kiva. Olet tullut töihin niin sanotusti turhaan ja hupsista, palkkaahan ei tullut sitten yhtään. Tulosi ovat 0€! (Oikeastaan tulosi ovat tässä kohtaa miinus, koska kulut juoksevat, vaikka tuloja ei olisikaan!) Asiakas ei myöskään perunut missään vaiheessa aikaansa, joten et saa siihen ketään tilalle.
Mietipä ihan noin palkollisena: Menet töihin ja sinulle sanotaankin, että et saa seuraavalta 3,5 tunnilta palkkaa ollenkaan etkä voi tehdä asialle mitään. MIETI!

Meille yrittäjille ei edelleenkään kerry lomia, lomarahoja tai palkkaa, jos meillä ei ole maksavia asiakkaita. Siksi tällainen yrittäjän ajan varastaminen on todella mulkkua. Toivoisimme siis, että vähintäänkin peruisit edes jossain kohtaa aikasi, jos et ole siihen tulossa. Näin meillä olisi edes jonkinlainen mahdollisuus saada joku toinen asiakas kyseiseen aikaan. Yrittäjälle aika on rahaa. Rahaa pitää tulla tietty määrä tunnissa, jotta työnteko on kannattavaa ja järkevää.

Toinen kääntöpuoli tässä on myös esimerkiksi omalla kohdallani: Minulla on paljon asiakkaita ja joskus niitä on "jonossa", niin sanotulla peruutuslistalla. Jos vapautuu aika, soitamme listalla oleville tarjotaksemme vapautunutta aikaa. Jos olet tehnyt hupivarauksen, niin olet näin ollen myös varastanut toisen asiakkaan mahdollisuuden päästä haluamalleen henkilölle. Olet siis varastanut toisen ajan ja aiheuttanut yrittäjälle tulon menetyksen. Aika mulkkua.

Jos olet varannut ajan esim. Timman kautta, josta palvelu pitää maksaa etukäteen, toivoisimme silti, että ilmoitat jos et pääse paikalle. Tietysti tuollaisten palvelujen kautta rahoja ei saa takaisin, mutta ilmoittaminen olisi silti fiksua. Palvelun tarjoaja odottaa parhaimmillaan (varsinkin ilta-aikoina) vain sinun saapumistasi paikalle, vaikka voisi lähteä jo kotiin. Tai hän voisi tehdä muita asioita, mitä yrittämiseen ja salongin pyörittämiseen kuuluu, kuin vain istuskella toimettomana ja odottaa sinua.

perjantai 8. tammikuuta 2021

Reklamaatio

Olen huomannut tällaisen reklamaatio-ilmiön erinäisissä facebookin ryhmissä. Tämä on erittäin huolestuttava ja hämmentävä ilmiö. Asiakas haukkuu tekijän työnjäljen ja hakee suorilta tekijältä tästä rahan palautusta tai ottaa yhteyttä kuluttajansuojeluun. Ensinnäkin, kyllä aina saa ja pitää reklamoida, jos siihen on aihetta, mutta edellä mainitut tavat eivät johda mihinkään.
Jos sinulle on tarjottu palvelua, ei siitä silloin voi noin vain suorilta palauttaa rahoja. Olisi aivan eri, jos kyseessä on tuote, jonka voi vain korvata uudella.
Selitänpä hiukan miten nämä asiat menevät.




  1. Ota selvää mihin menet
    Käy yrityksen some-tileillä, soita yrityksiin tai laita viestiä ja selvitä mikä olisi paras paikka sinun haluamallesi palvelulle. Jos esimerkiksi haluat hiuksiisi raidat, ota selvää kuka tekee juuri niitä raitoja hyvin. 
    Minulla esimerkiksi on salongissani kaksi kampaajaa ja suosittelen aina sitä kampaajaa, joka osaa paremmin juuri sen sinun pyytämäsi palvelun. Tässä ei ole kyse siitä, onko kumpi kampaaja parempi noin yleisesti, vaan kaikilla meillä on omat osaamisalueensa, jotka osaamme vielä paremmin. Ikinä en myöskään suosittele juoksemaan hinnan perässä. Silloin yleensä tulee pettymyksiä. 
  2. Selvitä hyvin mitä haluat
    Selvitä aina tekijän kanssa mitä haluat ja varmista, että olette samoilla viivoilla. Jos sinulla on epäselvyyttä, kysy ja kuuntele. Tottakai tekijä kertoo, mitä on tekemässä, mutta kukaan meistä ei ole ajatustenlukija ja siksi kommunikaation pitää pelata.
  3. Ja silti meni pieleen
    Olet edellä mainitut tehnyt hyvin ja silti meni mönkään. Noh, sitten tehdään reklamaatio.
  • Ota aina yhteys suoraan tekijään!
  • Kun olemme tarjonneet palvelun, korjaamme mahdollisen mokan uudella palvelulla.
  • Palvelun tarjoaja yrittää aina päästä yhteisymmärrykseen asiakkaan kanssa.
Jos olet keskustellut tekijän kanssa ja olette käyneet läpi vaihtoehdot, etkä edelleenkään ole tyytyväinen, niin silloin otetaan yhteys kuluttajansuojeluun. MUTTA, mitä ajattelit asiakkaana hyötyä kuluttajansuojelusta tässä kohtaa? Niin. Sinulle on tarjottu palvelua, jossa mahdollisesti puhutaan värivivahde-eroista ja eri mieltymyksistä. Sinulle on tehty palvelu, jonka melkein ainoa "korjaaminen" on sen uudelleen tekeminen. Tässä kohtaa, kun ei ole selkeää ns. tuotevikaa, hyödyt asiakkaana kuluttajansuojelusta todella vähän. Kuluttajansuojelun tehtävä on olla selvittävänä välimiehenä kuluttajan ja palvelun tarjoajan kanssa. Ikäänkuin liiton välinselvittelijä. En usko, että kukaan tulee saamaan täyttä rahan palautusta, vaikka kuinka yrität asiaa viedä kuluttajansuojelun kautta. Ja siis nyt on aivan asia erikseen, jos tukkasi on lähtenyt päästä tai ripsesi on liimattu yhdeksi klönttiripsitupsuksi. Luulen, että tapauksissa, joissa ei ole enää mitään tehtävissä ja tekijä on mokannut kunnolla, niin ei hän edes alunperin ota sinulta mitään rahaa.
Jos olet asiakkaana päättänyt mennä korjaamaan asian muualla ja vasta tämän jälkeen teet reklamaaation, niin on se valitettavasti sinun oma ongelmasi. On aina annettava tekijälle mahdollisuus korjata tekemänsä mahdolliset virheet. Ei ole mikään ratkaisu heti vain vaatia rahoja takaisin. Ei ole myöskään kenenkään etujen mukaista, jos tekijä ei saa korjata ongelmaa. Tekijä ei silloin opi mitään ja mahdollisesti jatkaa työn tekoa samalla tavalla.
Ei myöskään ole reilua mennä someen herjaamaan paikkaa missä olet käynyt. Reklaa aina tekijälle suoraan. Tähän samaan pätee paskan arvostelun antaminen, koska jokin meni pieleen, mutta et ottanut missään kohtaa yhteyttä tekijään tai reklannut. Asiaahan ei silloin voi korjata ja olet menettänyt rahasi. Jos kuitenkin näet oikeudeksesi herjata somessa tekijää, niin tägää paikka/tekijä julkaisuusi, jotta hän voi puolustautua tai vastata sinulle. Vähintään se olisi reilua. On myös erittäin väärin haukkua koko salonki, jos siellä on vaikka 6 tekijää ja sinä kävit kerran yhdellä...

Muistakaa siis kommunikointi ja keskenäinen sopiminen! :)

torstai 10. syyskuuta 2020

Ajanvaraus ja markkinointi

Harva ymmärtää miten hakupalvelut ja ajanvarauspalvelut toimivat ihan oikeasti yrittäjän eduksi.
Asiakkaalle kannattaa ihan kertoa, kuinka kolmannen osapuolen palvelut toimivat. Jos olet nettisivuilla, joka tarjoaa palveluita kaikilta samanlaisen palvelun tarjoajilta (Wolt, Timma), ottaa tämä kolmas osapuoli omansa tarjoamastaan verkkosivupalvelusta. Tottakai, hehän ovat tämän palvelun keksineet ja sen eteen tehneet töitä.
Näin palvelun tuottajana on erittäin ärsyttävää, että kolmas osapuoli ottaa aika suuren osan minun tarjoamastani palvelusta. Teen kuitenkin kaiken rahan omilla käsilläni ja omalla ajallani. Näin ollen en pysty tekemään päivässä, kuin tietyn verran rahaa/asiakkaita. 
Siksi kannattaa vakkariasiakkaallekin kertoa, että olisi hyvä jos hän siirtyisi varaamaan aikansa suoraan firman omilta nettisivuilta, ei ajanvarauspalveluntarjoajan omilta viime hetken ajoista.
Vaikka minua itseäni ketuttaakin, että kolmas osapuoli ottaa vain nettisivujensa ylläpitämisellä minun työstäni osansa, niin näen palvelun silti hyvänä markkinointipalveluna. Sitä kautta tulee uusia asiakkaita ja näin ollen useampi kuluttaja tietää meidän olemassaolosta. Se on myös erittäin mainio tapa saada myytyä ärsyttäviä tyhjiä koloja kalenterista ja tehdä niistä rahaa viime hetken varauksilla. Kuitenkin tällaisen palvelun kautta ostettujen palveluiden määrän pitäisi pysyä erittäin minimissä ja siihen voi jokainen omassa yrityksessään vaikuttaa valistamalla asiakasta.

Minä myös kerron asiakkaalle, että kolmannen osapuolen kautta ostetut ajat ovat viime hetken aikoja. Siellä näkyy vain osa ajoista ja osan aikaa. Paremmin saat aikoja, kun varaat ihan firman omien nettisivujen kautta. Asiakkaan tulisi myös tietää, että ajanvarauspalvelu on meille ennenkaikkea ajanvarauspalvelu ja heidän omilla nettisivuilla olevat viime hetken ajat ovat ikäänkuin bonus. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Ajanvaraspalvelun tarjoaja ei myöskään ole vastuussa varatun palvelun laadusta tai muusta mitä palveluntarjoaja tekee. Joten on ihan turha mennä ajanvarauspalvelun esim. face-sivuille valittamaan jos oli paska palvelu. He tarjoavat vain väylän varata palveluja. Kerro palautteesi suoraan palvelun tarjoajalle.

Olen myös huomannut, että monella meidän alalla on omat nettisivut mitä kautta on mahdollista varata aikaa, mutta silti he mainostavat toisen palveluntarhoajan ajanvarauslinkkiä. Miksi? 
Jos minä laitan linkin ajanvaraukseemme, laitan sen seuraavasti www.lumottukauneus.fi/ajanvaraus, näin ollen kuluttaja menee suoraan meidän omille nettisivuille-> saamme lisää klikkauksia-> google tunnistaa/ehdottaa paremmin meidän verkkosivujamme.
Jos käytät jatkuvasti kolmannen osapuolen nettiajanvarauslinkkiä, saa se palveluntarjoaja näkyvyyttä googlessa ja sinun omat verkkosivusi painuvat googlen pohjamutiin.
Just saying...

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Mitä kuuluu?

Tämä kevät onkin ollut kaikille hiukan haasteellinen ja erittäin erikoinen. Mitä teille kaikille kuuluu?
Meillä meni vielä maaliskuu mukavasti, mutta sitten alkoi korona hiukan näkyä huhtikuussa. Toukokuu oli meillä muistaakseni kaikista hiljaisin.
Onneksi nyt on kesä tehnyt tehtävänsä ja työpuolella on vilkastunut. Olen erittäin ylpeä Suomen hallituksen toiminnasta koronaa vastaan. Kaikki on Suomessa mennyt hyvin ja nyt voimme alkaa purkamaan rajoituksia muistaen kuitenkin edelleen turvavälit ja hyvän käsihygienian. 

Toivottavasti kaikki ovat saaneet haettua työttömyystukea ja muita korona-ajan tukia. Niillä pärjää pienyrittäjä yllättävän pitkälle.

Meillä salongissa jokaisen asiakkaan jälkeen pestään ja desinfioidaan työvälineet ja pinnat. Mites te muut? Onko korona vaikuttanut erityisen paljon toimintaasi työpaikalla? 
Kauneudenhoitoalallahan tämän ei pitäisi suuria muutoksia tuoda, koska välineet on ennenkin putsattu samalla tavalla ja asiakkaan jälkeen vaihdettu työpisteelle esim. puhtaat pyyhkeet. Muutoksen on tehnyt itsensä suurempi suojautuminen ja työpisteen pintojen desinfiointi. 
Se mikä tässä touhussa ärsyttää, on sen tuomat lisäkulut ja asiakkaiden mahdollinen välinpitämättömyys. Otetaan nyt vaikka esimerkiksi käsienkuivauspaperi. Meillä on aikaisemmin ollut käsienkuivaustarkoitukseen ihan vain pyyhkeet, nyt olemme ostaneet siihen tarkoitukseen käsipaperia. Noh, asiakkaat heittelevät papereita mihin sattuu, puhumattakaan sen holtittomasta käyttämisestä. Puhtaita papereita on mäkänä lavuaarin reunalla ja joskus niitä on heitetty vessanpönttöön, vaikka roskis on vieressä. Entäs miten luulette, että se paperi saapuu meille? Ensinnäkin minähän sen maksan omalla työlläni, niinkuin kaiken muunkin meidän salongissa, ja se on ylimääräinen lisäkulu. Toiseksi, minähän sen sieltä kaupasta raahaan, säkillisen paperia, että ihmiset voivat vain kuivata käsiään.
Ratkaisuna tähän minua ärsyttävään ongelmaan hankin meille sitten Lindströmiltä käsienkuivauspyyhkeen. Eli siis pyyheautomaatin, johon vaihdetaan aina puhdas rulla. Tämä tulee ehkä jopa hiukan halvemmaksi ja säästää minun hermojani ja aikaa. Suosittelen!


Toivoisinkin, että kaikki miettisivät ihan töissä ja asiakkaana, että joku maksaa aina kaiken. Kunnioita sitä toisen omaisuutta aina ja joka paikassa. <3 Ei mikään maagisesti ilmesty mistään vaan se on jotenkin hankittu ja joku sen on maksanut. 

Muina lisäkuluina tähän tulee desinfiointiaineen lisääntynyt käyttö, hanskat ja suusuojat. Itse en ole aikaisemmin käyttänyt suusuojaa, mutta nyt käytän. On ensinnäkin melkein pakko ja kyllä se on ihan hyvä sitä jatkossakin käyttää, oli koronaa tai ei. Ne kertakäyttöiset suusuojat vain maksaa aika lailla, eikä niitä meinannut yhdessä kohtaa mistään saada. Toivottavasti niiden hinnat laskevat pikkuhiljaa normaalille tasolle. Hanskoja onneksi saa ja ne nyt vaihdetaan muutenkin jokaisen asiakkaan välissä.
Mutta sitten se desinfiointiaine! Siis ei sen lisääntynyt käyttö mitään, mutta ne kaikki pinnat! Mulla on ainakin käsituki mennyt ihan hirveän näköiseksi, kun ei se kestä sitä desinfiointinetta. Sitten yrität miettiä, että missä kohtaa voit lopettaa sillä desinfiointineella läträämisen ja koska kannattaa vaihtaa käsituen päällinen... Ei pinnat/kankaat kestä tuollaista desinfiointiaineella läträämistä.

No mutta, näillä nyt mennään ja minä ainakin menen erittäin ilolla töihin, koska nyt on asiakkaita! Toivottavasti teidän muidenkin listat ovat taas täyttyneet. <3

sunnuntai 29. maaliskuuta 2020

Vitun Korona (Covid-19)

Elämme vaikeita aikoja. Nämä ovat vaikeita aikoja kaikille, mutta erityisesti pienyrittäjille. Ja mä tarkoitan nyt pienyrittäjillä itsensä työllistäjiä tai yhtä ihmistä palkkaavia. He ovat niitä, joihin tämä iskee rankimmin. Tämä on jotain niin käsittämätöntä, että kukaan ei ole voinut tällaiseen varautua.
Suurelta osalta yrittäjistä lähti koko kevään ja mahdollisesti kesän työt yhden illan aikana. Ei ole myöskään mitään mikä korvaa tulojen menetykset yrittäjältä tai kivijalkaliikkeeltä ikinä missään tilanteessa. Ei ole vakuutusta ja se saatanan Yel ei ikinä auta mitään. Sitä on vain pakko maksaa ja suurin osa maksaa minimin, koska itse säästämällä omaa eläkettään varten saat paljon enemmän. (avaan Yeliä paremmin artikkelissani Yel).
Välillä mietinkin, että mitähän ne vakuutuksetkaan edes korvaa. Jos esimerkiksi teet työssäsi jonkun virheen ja haet vakuutuksesta apua tähän, kyllä vakuutus korvaa MUTTA omavastuu on 500€. Joo, tiedän että se on pieni summa huomioon ottaen jos oikeasti jotain sattuu ja joudut paljonkin korvailemaan, mutta kyse on yleensä pienistä asioista, joissa 500€ ei edes tule täyteen. Harvalla myöskään on "jos jotain sattuu"-rahaa jemmassa, vaikka pitäisi.
Kaikki viivan alle jäävä raha on toiminimiyrittäjälle hänen rahaa, kunnes tai jos se käytetään yritykseen.

Kuten jo sanoin, vaikeat ajat kaikille edessä. Itse kuitenkin olen onnekas tämän kaiken keskellä. Mulla ei ole lainaa, mun oma vuokra on kahdelle hengelle huokea, auto on maksettu, ei ole lapsia ja mulla on sukan varteen säästössä "jos jotain sattuu"-rahaa. Ryhtyessäsi yrittäjäksi sinun on sisäistettävä asia, että rahaa on oltava säästössä, koska ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu. Toki tuo  pätee myös ihan peruselämään ja jonkinlaista säästöä kannattaisi olla sukan varressa pahan päivän varalle. Summathan näissä ovat sitten hiukan erilaisia...
Vaikean paikan edessä pystymme myöskin elämään avomieheni tuloilla ja hänellä on myös irtisanomissuoja, joten hän olisi viimeisiä tämän kaiken lomautuksien ja irtisanomisien keskellä. Tämän lisäksi liiketilamme vuokranantaja on ehkä maailman ihanin ihminen ja tuli vastaan vuokrassa näinä vaikeina aikoina. Hän myöskin varmasti ymmärtää, että jos irtisanoudumme, on hänen mahdoton saada tilalle ketään ehkä jopa vuosiin.



Musta tuntuu, että mä vaan katson joka ilta kun kaikki kaatuu ja odotan hallituksen päätöstä, että kaikki kauneussalongit pitää laittaa kiinni. Toivottavasti emme kuitenkaan siihen ikinä tule. Tai no, en mä edes tiedä olisko se välttämättä niin huonokaan asia saadaksemme tämä virus hetkeksi kuriin. Tämä limbotila on varmasti myös monelle erittäin vaikea. Asiakkaat kaikkoaa tai uusia varauksia ei tule, mutta töissä pitää silti käydä ja yrittää jotain. Nyt jos koskaan punnitaan yrittäjien sinnikkyys ja yrittäjähenkisyys. Suomessa toiminimiyrittäjä ei ole ikinä ollut mitään ja nyt toivonkin, että siihen saadaan muutoksia. Toivon, että tämän jälkeen meillä olisi kevyempi sosiaaliturva ja työnteosta rankaiseminen loppuisi.



Otetaan nyt kaikki kuitenkin ihan rauhassa ja seurataan päivä kerrallaan uutisia. <3
Valtion tukien hakemista varten kannattaa seurata seuraavia sivuja:


Olkaa kärsivällisiä! Seuratkaa näiden sivujen tiedotteita, koska vielä pienyrittäjät eivät voi hakea näitä tukia. Älkää kuormittako nyt turhaan muutenkin jo ylikuormitettua järjestelmää kyselyjen ja turhien hakemusten takia.

Koittakaa myös seurata faktoja ja muistaa, että korona on virus mihin meillä ei ole vielä rokotetta. Tämän kaiken liikkumisen rajoittamisen tarkoitus on hillitä tartuntoja, koska kenenkään terveydenhuoltojärjestelmä ei kestä tällaisia massasairastumisia. Tulemme ehkä kaikki jossain kohtaa sairastumaan tähän virukseen, mutta pointti olisikin, että se ei tapahtuisi kaikille samaan aikaan. Miettikää tilannetta, että ette saa tarvitsemaanne hoitoa, koska sairaala on yksinkertaisesti liian täynnä eikä resursseja ole.

Pidetään huolta läheisistämme ja tärkeistä ihmisistä. Nyt on hyvä hetki ottaa aikaa itselle ja miettiä hetki asioita ja elämää. Ollaan myös yrittäjinä yksi rintama ja tuetaan toisiamme! Nyt, eikä koskaan, ole hetki syyllistää toisia tai kilpailla kaikesta. Tuetaan toisiamme ja keksitään yhdessä ratkaisuja tälle tilanteelle. On kuitenkin meidän kaikkien etu, että mahdollisimman monella on vielä työpaikka mihin mennä tämänkin jälkeen.