Laivalla ehdottomasti parasta on se aamupala. |
Olin varannut meille hotellin aivan kisapaikan/messupaikan vierestä. (Ja pitäähän Janinan ja Jonnan päästä hotelli J:hin. ;D) Kisat ovat sen verran jännittävä ja stressaava tapahtuma muutenkin, että en halua mitään ylimääräistä stressattavaa. Auto hotellille ja kävellen messupaikalle. Helppoa.
Hiukan piti hotellista nauttia ennen kisapäivää...
Sitten vain kisailemaan! Kisat alkoivat ihanasti vasta yhdeltä....vai kahdelta....
No, mutta kuitenkin vasta iltapäivällä. Yleensä joutuu
nousemaan kukonlaulun aikaan, että ehtii hiukan preppaamaan
mallin kynsiä ja aamupalalle.
Siinähän jäikin sitten ruhtinaallisesti aikaa ja minähän otin hotellin minibaarista kaljan! :D
Tämä on muutenkin ihan tyypillistä minua. Ei noita reissuja kannata niin vakavasti ottaa. Ei sitä yrittäjä, tai ainakaan minä, hirveästi lomille pääse kuitenkaan, joten näistäkin reissuista täytyy ottaa kaikki irti!
Ruotsissa laitetaan kisan jälkeen kaikki mallit riviin ja kisaajat pääsevät näkemään kaikkien tekemät kynnet. Tämä on todella mukava tapa. Oli tämä muistaakseni viimeksi Suomessakin...
No niinhän siinä kävi, että toiseksi sijoituimme!
Kisasin myös Five Shapes-kisassa ja siinä sijoitus oli neljäs.
Nämä olivat hiukan haasteelliset kisat, koska Ruotsalaisilla on hiukan erilainen tyyli tehdä kynsiä. En siis yhtään osannut arvata kuinka minun käy.
Meillä myös kävi hiukan hassusti.... Tein sitten kisoissa kaikenkaikkiaan 11 kynttä! Jep, 11. Aloin poistelemaan kynsistä muotteja ja enköhän minä sitten vetäissyt peukalon kynnestä muotin, minkä olin juuri tehnyt! Onneksi mallini oli päättäväinen ja sanoi minulle heti: " Ota se pois! Tee uus. Sä ehdit tekee sen uusiks!" Koska minähän jäädyin ja mietin siinä, että ei helvetti, mitä mä nyt teen?!
Kiitos, ihana Jonna! <3 Tehtiin sitten peukalo uusiksi ja siitähän tuli parempi, kuin ensimmäisestä. :D
Että hyvinhän se meni! :)
Suuret kiitokset taas kisojen järjestäjälle, aina ihanalle Reni Mobrandtille! :)
Loppukevennyksenä kuva Jonnan kädestä....
Laivalla poisteltiin kynsiä ja Jonna yritti syödä samalla sipsejä. Hehhehee... :D
Hotelli J oli muuten todella ihana ja voin kyllä suositella kaikille!
Aulasta löytyi takka, jonka vieressä oli mukava syödä iltapalaa ja ottaa hiukan viiniä. |
Hotellin aula ja oleskelutila |
Hiukan piti hotellista nauttia ennen kisapäivää...
Sitten vain kisailemaan! Kisat alkoivat ihanasti vasta yhdeltä....vai kahdelta....
No, mutta kuitenkin vasta iltapäivällä. Yleensä joutuu
nousemaan kukonlaulun aikaan, että ehtii hiukan preppaamaan
mallin kynsiä ja aamupalalle.
Siinähän jäikin sitten ruhtinaallisesti aikaa ja minähän otin hotellin minibaarista kaljan! :D
Tämä on muutenkin ihan tyypillistä minua. Ei noita reissuja kannata niin vakavasti ottaa. Ei sitä yrittäjä, tai ainakaan minä, hirveästi lomille pääse kuitenkaan, joten näistäkin reissuista täytyy ottaa kaikki irti!
Tässä olemme valmiina kisaamaan! Fight, fight, fight! |