Näytetään tekstit, joissa on tunniste kisat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kisat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. marraskuuta 2017

Pitkästä aikaa!

Enpä ole aikoihin kirjoittanut tänne blogiin. Oli hiukan rankka tuo edellinen vuosi. Luulisi, että olisin kirjoittanut viime vuoden Suomen mestaruus voitosta, mutta kun ei.
Henkilökohtaisessa elämässäni tapahtui niin paljon asioita, että hyvä kun jaksoin edes kisata.

Asuin exäni kanssa omistusasunnossamme varmaan vuoden. Se oli kamalaa. Kirjoitan jopa ehkä kirjan exästäni, koska hän on aivan käsittämätön tapaus. Mutta ei enempää hänestä. Eli, asuin exäni kanssa yhdessä ja yritimme koko ajan saada asuntoa kaupaksi. Ihan kuin tämä ei olisi tarpeeksi raskasta, sairaistui kaksi läheistäni syöpään. Toiselle todettiin rintasyöpä ja toiselle, tädilleni, todettiin keuhko- ja aivosyöpä. Samaan aikaan minun piti myös sovitella entisen työntekijäni rikoksia. Olin siis tehnyt hänestä rikosilmoituksen ja nyt asia oli edennyt sovitteluvaiheeseen. Kyllä se elämä vaan jaksaa potkia päähän. 
Tätini kuoli syöpäänsä, asuin edelleen asuntohelvetissä, mutta rikoasia saatiin soviteltua. Tässä kohtaa tuli Viron kisat, joita normaalisti seurasi Suomen kisat. Virossa mallina oli siskoni, joten voitte vain kuvitella ettei meitä hirveästi huvittanut. Tiesin jo pakatessani tavaroita, että ei kiinnosta, tehdään nyt vain ne kynnet, että päästään takaisin Suomeen. Niinhän siinä sitten kävi, että kolmas sija tuli. Olin kuitenkin itse sijoitukseen todella tyytyväinen. Tiesin itse missä mokasin ja kolmas sija oli ihme. Joku toinen olisi ehkä jättänyt kisat tuossa tilanteessa väliin, mutta en minä. Olen aina ollut todella huono jäämään kotiin surkuttelemaan. Ajattelen aina, että ei se siitä miksikään tule, elämä jatkuu. Niin, ja olihan tuo reissukin jo maksettu, eikä rahoja enää saisi takaisin.
Kisakynnet ja Suomen kisojen 1. sija 2016.

Suomen kisoissa sitten pistettiin parasta ja pisteen erotuksella saimme voiton!
Siinä kohtaa ajattelin, että eiköhän tämä tästä. Ja kyllä se sitten siitä. Siinä kohtaa sanoin exälleni, että nyt tämän on pakko loppua. Minä muutan pois, koska tässä ei nyt tapahdu mitään. 
Muutin pois ja onneksi exäni osti minut sitten aikanaan ulos. Tuttavani rintasyöpätaistelukin oli voitettu. 

Olen nyt vuoden asunut yksin ja saanut elämäni taas raiteilleen. Alkaa töidenkin teko ja tulevaisuuden suunnittelu pikkuhiljaa maistua. Olen myös löytänyt ehkä elämäni rakkauden. Mutta sen vain aika näyttää... <3
Nyt olen innostunut taas töiden teosta ja luvassa onkin paljon uusia juttuja. Stay tuned... Suunnitelmissa on myös kisakoulutusta. Siitä kiinnostaneet voivat laittaa minulle mailia. Olen muutaman kouluttautujan jo siihen saanut, joten katsotaan pitääkö järjestää kaksi kisakoulutuspäivää.
Olen myös perustanut uudet face-sivut. Nail Artist & Educator Janina Lumous. Sieltä näette uusimmat uutuudet ja mitä kaikkea minä olenkaan keksinyt tehdä. Kannattaa tykätä. ;)

Vuoden 2017 Akryylikisojen voittokynnet.

#suomenmessut #kisakynnet #syöpä #kisakoulutus #blogi #janinalumous #kynnet #rakennekynnet #kynsiblogi

torstai 10. maaliskuuta 2016

Nail Systems Open - Ruotsi

Ruotsin maalla käytiin taas ja mukavaa oli! Lähdettiin mallin kanssa autolla taas matkaan. Tuo on kyllä niin näppärää, kun Suomesta pääsee autolla laivaan. Voi sitten muualla maassa ajella paikkoihin, eikä mene takseihinkaan rahaa. Nämä reissut ovat aina muutenkin sen verran kalliita, että on se mukava säästää edes jossain. Autolla meneminen on jo itsessään halpaa, eikä tarvitse julkisistakaan maksaa. Ruotsin puolella taksikyydit ovat muuten aika arvokkaita. Puhumattakaan siitä, että sielläkin kusetetaan kyytiläistä, jos et tiedä missä määränpääsi sijaitsee.

Laivalla ehdottomasti parasta on se aamupala.

Olin varannut meille hotellin aivan kisapaikan/messupaikan vierestä. (Ja pitäähän Janinan ja Jonnan päästä hotelli J:hin. ;D) Kisat ovat sen verran jännittävä ja stressaava tapahtuma muutenkin, että en halua mitään ylimääräistä stressattavaa. Auto hotellille ja kävellen messupaikalle. Helppoa.
Hotelli J oli muuten todella ihana ja voin kyllä suositella kaikille!

Aulasta löytyi takka, jonka vieressä oli mukava
syödä iltapalaa ja ottaa hiukan viiniä.

Hotellin aula ja oleskelutila


Hiukan piti hotellista nauttia ennen kisapäivää...













Sitten vain kisailemaan! Kisat alkoivat ihanasti vasta yhdeltä....vai kahdelta....
No, mutta kuitenkin vasta iltapäivällä. Yleensä joutuu
nousemaan kukonlaulun aikaan, että ehtii hiukan preppaamaan
mallin kynsiä ja aamupalalle.
Siinähän jäikin sitten ruhtinaallisesti aikaa ja minähän otin hotellin minibaarista kaljan! :D






Tämä on muutenkin ihan tyypillistä minua. Ei noita reissuja kannata niin vakavasti ottaa. Ei sitä yrittäjä, tai ainakaan minä, hirveästi lomille pääse kuitenkaan, joten näistäkin reissuista täytyy ottaa kaikki irti!







Tässä olemme valmiina kisaamaan! Fight, fight, fight!










Ruotsissa laitetaan kisan jälkeen kaikki mallit riviin ja kisaajat pääsevät näkemään kaikkien tekemät kynnet. Tämä on todella mukava tapa. Oli tämä muistaakseni viimeksi Suomessakin...













No niinhän siinä kävi, että toiseksi sijoituimme!
Kisasin myös Five Shapes-kisassa ja siinä sijoitus oli neljäs.
Nämä olivat hiukan haasteelliset kisat, koska Ruotsalaisilla on hiukan erilainen tyyli tehdä kynsiä. En siis yhtään osannut arvata kuinka minun käy.

Meillä myös kävi hiukan hassusti.... Tein sitten kisoissa kaikenkaikkiaan 11 kynttä! Jep, 11. Aloin poistelemaan kynsistä muotteja ja enköhän minä sitten vetäissyt peukalon kynnestä muotin, minkä olin juuri tehnyt! Onneksi mallini oli päättäväinen ja sanoi minulle heti: " Ota se pois! Tee uus. Sä ehdit tekee sen uusiks!" Koska minähän jäädyin ja mietin siinä, että ei helvetti, mitä mä nyt teen?!
Kiitos, ihana Jonna! <3 Tehtiin sitten peukalo uusiksi ja siitähän tuli parempi, kuin ensimmäisestä. :D

Että hyvinhän se meni! :)

Suuret kiitokset taas kisojen järjestäjälle, aina ihanalle Reni Mobrandtille! :)




Loppukevennyksenä kuva Jonnan kädestä....
Laivalla poisteltiin kynsiä ja Jonna yritti syödä samalla sipsejä. Hehhehee... :D